tiistai 30. joulukuuta 2014

Tyttövauva saapui

Heh, edellisessä postauksessa kirjoitin että saa nähdä syntyykö vauva vielä tänä vuonna vai vasta ensi vuonna. No eihän tuosta postauksen kirjoittamisesta menny kuin reilu tunti, niin lapsivettä hulahti, kun olin jo mennyt petiin. Esikoisen kohdalla vesien menosta alkoi parin tunnin sisään säännölliset supistukset jotka ei ollu kivuliaita vaan lieviä menkkakipumaisia tuntemuksia. Sairaalaankin mentiin vaikkei ollut tukalaa ollakaan vielä (no käyrillä vähän) ja siellä nippa nappa 4 cm auki. Tilanteita on kuitenkin monenlaisia. Tällä kertaa ei alkanu säännölliset supistukset vesien menosta, vaan muutaman tunnin kuluessa alkoi tulla epäsäännöllisiä kipeitä supistuksia. Jotka kaikenlisäks tuntui erilaisilta kuin esikoisen aikana. Nyt oli menkkakipujen sijaan ennemminkin sellasta "puristavaa" tunnetta. Olin herännyt joulupäivän aamuna klo 10 ja vedet meni tapanin päivän aamuna klo 3.30. En ollut ehtinyt nukkua, meillä kun ollaan oltu iltavirkkuja ja äiti oli tullu käymään ja laittelin hälle petiä, kävin suihkussa ym. Yritin nukkua ja saatoinkin jossain vaiheessa jossain unen ja valveen rajamailla käydä, mutta havahduin aina kipuihin. Oli hankalaa olla. Jossain vaiheessa mietin jo että pitääkö jo mennä sairaalaan. Koska esikoisen aikaan ei ollut edes kivuliasta ja silti synnytys oli jo käynnissä. Ja tällä kertaa oli kivuliasta. No sairaalaan lähdettin sitte puol kahden aikaan iltapäivällä ja kotona ehdin ennen sitä keitellä neidille aamupuuron, pestä pyykkiä, katsoa telkkaria ja sietää supistuksia. 12 tunnin päästä vesien menosta olis pitäny lähteä näytille joka tapauksessa.

Sairaalalle kun päästiin niin käyrille, selvis että 3-4 cm auki. Päästiin sitte synnytyssaliin ja kätilö ehdotti että meen suihkuun seisomaan niin jos ne supistukset siitä sitte tihenis. Lämmin suihku teki kyllä hyvää, kun tuntui että se ei enää auta niin sain oxanestin ja myöhemmin epiduraalin. Epiduraali oli taivas. Käyrillä kahden aikaan tilanne oli tosiaan 3-4 cm, ja samoin puol neljän aikaan synnytyssalissa. Puol kuuden aikaan olin 5 cm auki ja ajattelin että tässä saattaa mennä vaikka kuinka kauan. Noilla tienoilla lapsivettä tuli reilusti lisää. Yllätys oli positiivinen kun puol kasilta oli täysin auki ja sanottiin että voin ponnistaa jos siltä tuntuu. Ponnistusvaihetta olin pelännyt ja sain sen pudendaalin minkä olin toivonutkin. Lapsi syntyi klo 20:52 mitoin 3746 g ja 51 cm, tunnin kestäneen ponnistusvaiheen jälkeen. Ponnistusvaihe oli tällä kertaa helpompi ja koko synnytys parempi kokemus ylipäätään, vaikka avautumisvaihe olikin nyt hankalampi. Mutta ei se haittaa, koska pelkäämäni kauhea kipu ponnistusvaiheen lopulla ei onneksi käynyt toteen.

Arki on lähtenyt kotona hyvin käyntiin ja esikoinen on ottanut pikkusiskon loistavasti vastaan.

perjantai 26. joulukuuta 2014

Joululahjoja itselleni

Ostin jokin aikaa sitten saamallani joululahjarahalla itselleni muutaman jutun. Marimekosta löysin punaisen unikko-peltipurkin, joka käy hyvin keittiöön kun marimekkoa on jo ennestäänkin :) Saman kuosin mukikin kävi mielessä, mutta totesin että tällaselle purkille saattas olla enemmän käyttöä, meillä kun aika paljo mukeja jo onkin. En edes tienny että näitä peltipurkkeja vielä uutena saa, en ollut nähnyt missään, tosin en ollu käyny tuolla myymälässäkään ihan lähiaikoina. Joskus oon kirppiksellä nähny tai huuto.netissä, mutta naarmut tai postikulut on vieny osteluintoa. Tosin puna-valkoisena tää olis ollu vielä sopivampi ku puna-hopeisena, mut tuol liikkees ei sen väristä näkyny, mut kiva tääkin.


Ostin myös viininpunaiset sukkahousut seppälästä. Sisältää puuvillaa ja villaakin, eli voi pitää myös pienillä pakkasilla, jos ei ulkona juurikaan tarvitse olla. Ajattelin että näillä saan kivasti vaihtelua kun aika paljon tulee mustaa käytettyä.


Lisäksi ostin lidlistä monitoimimuotoilijan edulliseen hintaan, alle parilla kympillä. Tässä on monenlaista eri vaihtoehtoa mutta oon kokeillu vasta yhdenlaisia kiharoita tehdä. Mullahan on luonnonkiharatkin, mutta tietysti näillä saa vähän erilaista aikaan.


Aattona kun herättiin ja neiti oli syöny ja olin vähän laittautunu, niin lähdettiin miehen vanhempien luo. Siellä syötiin puuroa, käytiin joulusaunassa ja illalla sitte jouluruokia. Vein lahjaksi suklaa-kauralastuja. Myös miehen sisko oli miehensä kanssa käymässä ja miehen isovanhemmat. Illalla alkoi väsyttää tosi aikaisin, vaikka olin aamulla nukkunu about yhteentoista. Mentiin sitte ajoissa nukkumaan. Joulupäivänä miehellä olikin töitä, joten vietin päivää appivanhempien ja neidin kanssa. Illalla tultiin kotiin.

Neiti sai lahjaksi leikkipianon, lajitteluämpärin, kirjan, neuletakin, mekon, paitoja, sukat.. Kivoja lahjoja! :)

Hyvää joulua kaikille, vähän myöhässä :)

Viikkoja on nyt tapaninpäivänä 39+6, eli huomenna laskettu aika. Jännää nähdä syntyykö vauva vielä tänä vuonna vai ens vuonna.

sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Vähemmän kiirettä pitävä masukas ja muita kuulumisia

Pienen hiljaiselon jälkeen hei taas. Eli yhdessä koossa ollaan kuten otsikostakin ilmi käy. Esikoinen syntyi 37+6 ja nyt on viikkoja 39+1. Olin ajatellut että vauva olis saattanu syntyä taas pari viikkoa etukäteen. Mutta tässä sitä ollaan ja ilmeisesti joulunakin yhdessä koossa, vaikka ajatus joulusta uudella perhekokoonpanolla niin kiva oliskin. Ei sillä että syntymän ajankohta mikään tärkein olis, pääasia että vauva syntyis elävänä ja saadaan meille uus pieni perheenjäsen <3

Ohjelmaa on ollu aika reilun puoleisesti välillä. Marraskuun lopulla mun paras kaveri oli meillä, katsottiin leffaa, herkuteltiin ja käytiin kaupoilla. Kävin myös viimein uskovien kasteella ja liityin seurakuntaan. Myöhemmin tolla viikolla meillä kävi kylässä kaveri poikansa kanssa ja anoppi. Joulukuun ekalla viikolla oli maanantaina useampikin vieras, aamusella kävi meidän kaveri kylässä ja iltapäivällä tuli kaveriperhe jossa on meidän neitiä päivää nuoremmat kaksospojat. Mies teki ruuaks kana-pekoni-nuudelikeittoa, oli tulista mutta hyvää. Seuraavana päivänä tuosta kävin kestovärjäyttämässä kulmat pitkästä aikaa ja kaupassa itsekseni. Illalla vietiin neiti yökylään isovanhemmille ja herkuteltiin kotona miehen kanssa. Tuli myös tutustuttua hyvään alkoholittomaan kuohariin :) Bella ella zero. Keskiviikkona kävin jouluostoksilla kaverin kanssa keskustassa. Torstaina mulla oli neuvola ja perjantaina aamulla hammaslääkäri. Perjantaina illalla oli pikkujoulut ja sieltä lähtiessä haettiin äitini ja tätini asemalta kun tulivat viikonlopuksi kylään. Lauantaina katsottiin linnanjuhlia, juotiin glögiä, syötiin luumukanelikakkua ja kanasalaattia. Sunnuntaina vein heidät asemalle ja käytiin vähän kaupungillakin siinä. Sen viikon jälkeisenä maanantaina mulla oli taas hammaslääkäri, oon tosi huojentunu että selvisin noista hammaslääkärikäynneistä kun niitä jännitin. Mutta löysin hyvän hammaslääkärin, joka otti mun pelon huomioon. Ihan loistavaa :) Myös viime viikonloppuna oli pikkujoulut, alunperin en tietenkään ollu varma että pääsenkö sinne vai ehtiikö vauva syntyä ennen sitä.

Siinä nyt nää tein-sitä-tätä-ja-tota aiheet :D

Tän raskauden aikana on ollu mun mielestä enemmän vihlomisia alapäässä ja navassa kuin mitä aiemmassa odotuksessa. Ne osaa olla välillä aika ikäviä. Myös muunlaisia kipuja on ollu. Närästys on vähentynyt ja neuvolassa terkka sanoi mahan olevan alhaalla, eli siinäpä tuo syy. Synnytystä oon pelänny yllättävän vähän ottaen huomioon miten kauhea se ponnistusvaiheen loppu viime kerralla oli.

Tässä jokunen kuva viime ajoilta. Ylimmässä näkyy mekko jonka tein meidän neidille tällä viikolla, oon aika ylpeä itsestäni kun onnistui hyvin ottaen huomioon että en oo ennen hälle yläosia tehnyt :) Alemmassa kuvassa näkyy nyt se mun tänä vuonna lyhentämä äitiystakki, kolmannessa kuvassa väkertämäni joulukortit, (ihanaa tuo askartelu :)), ja alimmassa kuvassa massu 39+0.

Mutta joo, mäpä alan mennä tästä hammaspesun kautta nukkumaan :)




ylimpänä oikealla olevassa myös käpykuva (samanlainen kuin alemmassa kortissa), tullu joku pieni häikkä tähän kuvaan.










keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Vauvakirja!

Sain tuossa illalla vauvakirjan! Innolla alan täyttelemään :) Viime kerralla saatiin kirja vasta sairaalaan. Esikoiselta löytyy nalle puh-vauvakirja, ja nyt tykästyin tuohon Kunnaksen vauvakirjaan. En oo Kunnas-fani tai fanita mitään muutenkaan, mutta tossa oli mun mielestä kivasti juttuja odotusajasta, toisin kuin esikoisen vauvakirjassa. Ajattelin kohta täytellä sen mitä pystyn :)





Maanantaina oltiin neuvolassa tytön kanssa, kaikki hyvin ja siitä mentiin kirppikselle. Ostin tulokkaalle parit housut. Kirppiksellä oli edulliset tuplarattaat, mutta ne oli vierekkäin istuttavat, ja mua vaivaa se leveys aivan liikaa. Ei ole kiva jos joutuu koko ajan miettimään että mistähän ovesta sitä nyt mahtuu kulkemaan ja mistä ei. No etsintä jatkuu..

Neuvolasta sain mukaan esitietolomakkeen synnytystä varten. Nyt saankin enemmän tekstiä aikaiseks ku viime kerralla, kun tiedän mitä tuleman pitää. Ja toisaalta taas en tiedä. Jännityksellä odotan syntyykö vauva etuajassa, miten synnytys käynnistyy, miten me vietetään joulua, onko vauva kovin iso, veiskö spinaali taas ponnistamisen tarpeen jos sen saisin..

Noniin, nyt rustailemaan ja sitte saunan lämpöön :) -->


keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Pesänrakennusvietteilyä

Esikoisen mahassa ollessa pesänrakennusvietti ilmeni lähinnä sisustusintona. Nykyään asunto miellyttää silmää aika hyvin, ja mulla on ollu enemmän mielessä siivous- ja järjestelyhommat. En oo tehny niitäkään mitenkään urakalla, vaan pikkuhiljaa fiiliksen mukaan, ja vielä on hyvin aikaa tehdä.

Yks mielessä ollu asia on ollut turhasta tavarasta eroon hankkiutuminen. Nuorena tein helposti virheostoksia kirppiksiltä ja mulla oli enemmän koriste-esineitä ku nykyään. Kun tilaa ei ole liikaa, niin on korostunut se ajatus ettei halua turhaa tavaraa. Olenkin sanonut joillekki sukulaisille että jos haluaa tytölle välttämättä ostaa jotain niin kysyy ensin että mitä tarvitaan. Oon myös sitä mieltä että vaippapaketti on parempi ku joku epäkäytännöllinen vaate pyörimässä ympäriinsä. Kaveri vei multa pussillisen omia vaatteitani mitkä oli pieniä tai virheostoksia, ja toinen kaveri toisen pussillisen. Myös kirppiksellä myyminen kävi mielessä, mutta ajattelin että aika paljon sais myydä että jäis voitolle pöytävuokran jälkeen, ja ihan pienen summan takia ei viitti alkaa käydä vaatteita läpi, pestä likaisia, hinnotella, viedä kirpputorille ja hakea ne vielä takaskin. Eikä myytävää olis lopulta edes ollu paljoa. Eli helpompi tapa oli antaa vaatteita vaan eteenpäin. Jännä kuinka sitä katteli jotain vaatteita sillä mielellä että "mitä mä oon tällasenki joskus menny ostamaan, ei oo enää yhtää mun makuun". Kirjahylly kun saatiin siivottua viime kuussa niin se on nyt mukavasti pois ajatuksista :) Vielä pitäis käydä läpi jotain kaappeja ja laatikoita.

Meillä usein kertyy lattialle tavaraa, nyt oon pyrkinyt katsomaan lattian läpi joka ilta ja viemään tavaroita oikeille paikoilleen. Priimakunnossa ei tarvitse olla mutta kunhan nyt kulkemaan mahtuu eikä tartte hävetä jos joku tulee kylään. Ostin myös neidin leluille toisen lelulaatikon. Tiskit meillä tiskataan käsin ja ne pyrin ottamaan aina suht nopeasti, näyttää paremmalta ku likaisia astioita ei oo pöydillä. Pääosin tää pesänrakennusvietti ilmenee siten että mielessä on yhtä ja toista perusteellisempaa siivoushommaa, ja lisäksi on motivaatiota pitää paikat siistimpänä ku ennen.

Vauvaa varten olis tarkoitus viedä eteisen punoslipasto tuulikaappiin. Eteiseen tulis naulakon alle uus lipasto lastenvaatteille. Täytyis vaan löytää sellanen mihin sais sulkemissysteemin. Taaperon nykyinen lipasto makuuhuoneesta jäis sitte varmaan mun vaatteille, koska tällä hetkellä mulla on aika vähän tilaa omille vaatteille. Tuplarattaita ei ole löytyny, yksiin ihastuin tori.fissä mut ne olikin ehditty jo myydä kun laitoin myyjälle viestiä. Toivottavasti tulis vielä jotkut kivat vastaan. Vauvaa varten oon ajatellu tehdä kaikki valmistelut valmiiks 37+0 mennessä. Pitäisköhän kuitenki jo vähä aiemmin? Viime kerralla en osannut odottaa että vauva syntyis paria viikkoa etuajassa, ja meiltä puuttu vielä tavaraa. Nyt siis varaudun aikaisemmin vaikka vauvahan voi syntyä vaikka vasta ens vuonna. Muutama juttu pitäis ostaa, ja pestä vauvanvaatteita. Tuskin maltan odottaa että pääsen hypistelemään niitä!

sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Omalla ajalla

Omaa aikaa tuli vietettyä vähä eri tavalla ku yleensä, olin pääkaupunkiseudulla tätini luona yötä ja shoppailemassa. Lähdin perjantaina junalla helsinkiin, ja sanon tässä välissä että en enää ikinä laita korkoja jos pitää kävellä vähänki pidempään. Mun piti oikeastaan ottaa varakengät, mutta lähtiessä tuli sählinkiä kun etsin yhtä tärkeää muistilappua. Kengät jäi siinä sitten. No tyhmästä päästä kärsii koko jalat.

Junassa lueskelin uusinta vauva-lehteä. Helsingissä olin viiden aikoihin, treffasin tätini asemalla josta mentiin stockmannin kahvilaan missä äitini odotteli. Söin hyvän kakkupalan. Siitä lähdettiin kaupoille. Kaupoilta tarttui perjantaina mukaan valkoinen neule, mun päällä vähän eri näköinen kuin tuolla alla kuvassa, kun helma jää auki mahan pilkistellessä välistä, täytyy ottaa joku päivä kuva ihan päällä :) Tuo oli ihana, kun on täysin puuvillaa niin ei pitäis nyppääntyä pesussakaan noin vaan. Ostin myös huulikiillon. Shoppailujen jälkeen mentiin junalla tädin luo ja syötiin. Otettiin stockmannin herkusta salaatit, salaatissa oli polaria ja cheddaria, melonia, viinirypäleitä, salaattia, puolikuivattua tomaattia ja siemeniä. Oli tosi hyvää, pitäis koittaa tehdä joskus kotonakin :)

Lauantaina lähdettiin ikeaan, mentiin lidlin kautta ku yritin etsiä siellä ollutta kylpyhuonemattoa missä olis ollu kivien kuvia. Ei löytyny, ostettiin mehua ja jatkettiin sinne ikeaan. Ikeasta löysin neidille keinuhirven (jota alkuun luulin poroksi..), värillisiä lasten henkareita ja vaatekoukun. Syötiin ikeassa lihapullat. Sen jälkeen mentiin toiseen lidliin ja sielläkään ei ollu sitä mun haluamaa kylpyhuonemattoa, joten otin sitte eri kuvalla. Tuo on juuri sopivan kokonen meidän kylppäriin. Lidlistä mentiin kauppakeskukseen, mistä löytyi neidille kirja ja body. Siitä lähdin sitte junalla kotia kohti.

Alla kuvia reissusta, ostin jokin aikaa sitten tollasta viininpunaista kynsilakkaa, aika vahva väri mutta tykkään. Syksyinen. Halusin ottaa vaatteista kuvia, mutta tulee nyt epäselvät teinipeili-versiot, kun ei oikein missään vaiheessa tullut hyvää hetkeä kuvata ulkona ja sit kun tuli niin kuvat ei onnistunu. Tuossa toisessa asukuvassa näkyy mun lyhentämä äitiystakki, yli kymmenen senttiä lähti tänä syksynä helmasta :) Mulla ei ollu kotoisa olo liian pitkän takin kanssa ku oon itse niin lyhyt.













maanantai 3. marraskuuta 2014

Viime viikot

Huimaa, nyt mä voin sanoa että ens kuussa on laskettu aika. Jännää nähdä että koska hän päättää syntyä. Viikkoja on nyt 32+2.

Ohjelmaa on ollut viime aikoina reilusti. Toissa viikolla oltiin pari yötä mun vanhempien luona, mennessä mentiin kaupan kautta ja illalla tehtiin ruuaks lihapullia. Illalla myös tätini kävi miehensä kanssa kylässä mun vanhempien luona. Seuraavana aamuna lähdettiin sukuloimaan, mentiin ensin serkun perheen luo. Siellä oltiin useampi tunti ja sain inspiraation kokeilla janssoninkiusausta, tätini kun oli sitä tehnyt. Kiusausta tein kotona nyt keskiviikkona ja tuli hyvää. Serkun perheen luota jatkettiin matkaa enoni ja vaimonsa luo, jossa myös heidän poikansa tuli käymään. Olin nähny heitä viimeks meidän häissä eli oli hyvä että tuli nyt nähtyä, kun ei taas tiedä koska seuraavan kerran sinne suuntaan ollaan menossa! Illalla mentiin vielä yöks mun vanhemmille ja seuraavana päivänä tultiin kotiin. Yökyläilyt vielä jatkui sillä viikolla, kun mentiin lauantaina miehen vanhemmille yöks ja vietiin mennessä luumukanelikakkua, mitä tein tuona lauantaina. Oli hyvää! Resepti täältä jos jotakuta kiinnostaa. Täytyy ehdottomasti tehdä tässä uudestaankin tuota :)

Viime viikolla oltiin tiistaina kaverin kanssa kirppiksellä. Kierreltiin pitkän aikaa ja ostin ekan vaatteen tulokkaalle, vaikka oikeastaan olen ajatellu etten vaatteita ostelis koska niitä on jo ennestäänki eikä tuota tilaa hirveästi ole. Torstaina iskä tuli käymään ja käytiin raxissa syömässä. Perjantaina käytiin kylpylässä, neiti tykkäs tosi paljon! Ei oltu ennen käyty uimassa. Lauantaina vietiin neiti yökylään miehen vanhemmille ja käytiin kirjahyllyn siivouksen kimppuun, nyt on inhimmillisessä kunnossa hylly. Sen jälkeen mentiin toreroon syömään, ei oltu kumpikaan ennen käyty. Oli tosi hyvää ruokaa! Tilasin lohta. Pyysin vähäsuolaisena, kun oon tänä vuonna pettyny ravintoloissa kahdesti liian suolaiseen kalaan.

Tää viikko on ollut tosi sosiaalinen myös. Tiistaina oltiin parissa eri kyläpaikassa, kaverin luona ja naapurissa. Keskiviikko aamuna mulla oli neuvola, sen jälkeen lähdettiin kauppaan ja kotona oli tosiaan sitte kokkailua tiedossa. Alkuillasta lähdettiin kaverin luokse. Torstaina ja perjantaina mulla oli täällä kaveri. Eilen käytiin miehen vanhempien luona ja syötiin hyvin. Tänään miehen sisko kävi meillä. Ei yleensä tule näin monena päivänä kavereita nähtyä, mutta mukavaa vaihtelua tää! :)


                                                                             29+5

Vauvan tuloa ei oo tullu vielä valmisteltua. Mielessä on kaikenlaista siivoushommaa mitä pitäis tehdä ennen sitä. Äitiyspakkauksen pehmuste saadaan kaverilta. Tuplarattaita ei oo vielä löytyny. Vauvan vaatteille ei oo hommattu vielä lipastoa eikä vaatteita oo pesty. Tuskin maltan odottaa että pääsen hypistelemään pieniä ihania vaatteita! Olo on ollu ihan suht hyvä, tosin seuraks on tullu alapäässä ja navassa tuntuvat pistelyt. Kumpainenkin on tuttua edellisestä raskaudesta. Myös esikoiselle kuuluu hyvää, sanoja tulee yli 40! Tosi paljon. Ja tuntuu oppivan nopeasti lisää. Syyskuun ekana päivänä oli 1,5-vuotis neuvola ja siellä sanoja tuli reilut 10.