keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Back to the boobs

En ole täällä imetyksestä kirjoitellu ku oon jotenki pitäny sitä vähä omana, ehkä henkilökohtasenakin juttuna mistä ei niin tarttis muiden olla kyselemässä. Mitä mun maidon riittämiset muka puolitutuille kuuluu? Mutta koska täällä nyt on jaettu alapäänki tilaa (synnytyskertomuksessa, ehkä sekin on vähän henkkoht (?), niin päivitetään nyt kuulumisia tältäki saralta). Tosin monethan ne synnytyskertomuksia netissä julkasee ja alapäät on siihen liittyen luonnollinen asia ja sieltähän sitä ollaan kaikki tultu, ellei olla tultu sektiolla.

Joskus sitä ajatteli aiemmin et miks imetyksestä pitää tehä niin iso numero, neuvolasta jakelivat opasta sun muuta. Mulla oli suhtautuminen imetykseen ennen synnytystä yhtä neutraali ku vaikka omaa nenääki kohtaan. Vauva saa ruokaa ja sillä selvä. Ajattelin että onnistuu tai ei onnistu, sit sen näkee. Imetyksestä stressaaminen ei kuulunu mun päiväohjelmaan. Vauva on ollu alusta lähtien osittaisimetyksellä, ja se on ollu ihan unelmavauva kun on osannut kaiken, paljaan tissin, rintakumin ja pullon. 


Taival ei alkanu täysin ongelmitta ku vauvan ollessa parin viikon ikänen iski rintatulehdusoireita, ja ku luulin päässeeni niistä niin se tuliki takas. Söin sitte antibioottikuurinki. 

Kuitenki asioiden tärkeyden tajus vasta kun ne menetti. Tai luuli menettäneensä. Reilu viikko sitte (jo siis ennen niitä paria työvuoroa), alko tulla rintaraivareita jotka johtu kyllä hyvin suurella todennäköisyydellä pulloruokinnasta. En tiedä mikä tuli yhtäkkiä kun siihen asti vauva osas tosiaan syödä miten vaan. Harmitti, kun tajus et nyt sitä ei ehkä voikkaa enää vaan helposti tissiä kiskoa esiin jos vaikka ollaan jossain kaupungilla tai lomareissulla. Yritin kuitenki välillä imetellä muttei se oikein meinannu onnistua, vauva vaan huusi. Pumppailin sitte maitoa ku ajattelin et josko se raivoominen menis kuitenki ohi. 
Ja menihän se, nyt on muutama yö taas hoidettu eka syöttö ihan vaan tissistä! Ja rintaraivarikausi on menny ohi. I'm happy.