Näytetään tekstit, joissa on tunniste joulu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste joulu. Näytä kaikki tekstit

perjantai 26. joulukuuta 2014

Joululahjoja itselleni

Ostin jokin aikaa sitten saamallani joululahjarahalla itselleni muutaman jutun. Marimekosta löysin punaisen unikko-peltipurkin, joka käy hyvin keittiöön kun marimekkoa on jo ennestäänkin :) Saman kuosin mukikin kävi mielessä, mutta totesin että tällaselle purkille saattas olla enemmän käyttöä, meillä kun aika paljo mukeja jo onkin. En edes tienny että näitä peltipurkkeja vielä uutena saa, en ollut nähnyt missään, tosin en ollu käyny tuolla myymälässäkään ihan lähiaikoina. Joskus oon kirppiksellä nähny tai huuto.netissä, mutta naarmut tai postikulut on vieny osteluintoa. Tosin puna-valkoisena tää olis ollu vielä sopivampi ku puna-hopeisena, mut tuol liikkees ei sen väristä näkyny, mut kiva tääkin.


Ostin myös viininpunaiset sukkahousut seppälästä. Sisältää puuvillaa ja villaakin, eli voi pitää myös pienillä pakkasilla, jos ei ulkona juurikaan tarvitse olla. Ajattelin että näillä saan kivasti vaihtelua kun aika paljon tulee mustaa käytettyä.


Lisäksi ostin lidlistä monitoimimuotoilijan edulliseen hintaan, alle parilla kympillä. Tässä on monenlaista eri vaihtoehtoa mutta oon kokeillu vasta yhdenlaisia kiharoita tehdä. Mullahan on luonnonkiharatkin, mutta tietysti näillä saa vähän erilaista aikaan.


Aattona kun herättiin ja neiti oli syöny ja olin vähän laittautunu, niin lähdettiin miehen vanhempien luo. Siellä syötiin puuroa, käytiin joulusaunassa ja illalla sitte jouluruokia. Vein lahjaksi suklaa-kauralastuja. Myös miehen sisko oli miehensä kanssa käymässä ja miehen isovanhemmat. Illalla alkoi väsyttää tosi aikaisin, vaikka olin aamulla nukkunu about yhteentoista. Mentiin sitte ajoissa nukkumaan. Joulupäivänä miehellä olikin töitä, joten vietin päivää appivanhempien ja neidin kanssa. Illalla tultiin kotiin.

Neiti sai lahjaksi leikkipianon, lajitteluämpärin, kirjan, neuletakin, mekon, paitoja, sukat.. Kivoja lahjoja! :)

Hyvää joulua kaikille, vähän myöhässä :)

Viikkoja on nyt tapaninpäivänä 39+6, eli huomenna laskettu aika. Jännää nähdä syntyykö vauva vielä tänä vuonna vai ens vuonna.

torstai 19. joulukuuta 2013

Joulukortit

Joulu lähestyy ja ohessa kuva tekemistäni korteista. Pahoittelen kuvien epäselvyyttä! Mulla on tässä tosiaan ollut ohjelmaa, mutta kyllä sitä nyt jokusen kortin ehti vääntää, varsinkin ku nää ei kovin monimutkaisia olleet :) Askarrellessa on mukava kun tekee kortin ja sit huomaa että hei jes, täähän onnistu, ja tekee sitte samalla tyylillä useamman. Ekassa kuvassa näkyvä vihreä reunainen kortti missä on kranssi keskellä oli yksi suosikkini, samoin tuo jossa on samaa punaista lumihiutale-paperia ja pari jouluista kuvaa ylhäällä ja alhaalla.





keskiviikko 26. joulukuuta 2012

Joulu

Noniin, nyt olis joulut juhlittu. On kyllä kiintiö ihan täynnä nyt kaikista ruuista ja joululauluista ja suklaasta ja kaikesta! Pakko kyllä sanoa että oli se lahjojen antaminen ja saaminen vähä niinku päivän kohokohta :D Mitä pukki toi blogin lukijoille?








perjantai 21. joulukuuta 2012

Tehdyt joulukortit

Koska joulukorttini ovat nyt löytäneet omistajilleen, niin laitan kuvan niistä tähän blogiinkin :)


sunnuntai 16. joulukuuta 2012

*Niisk*

Oon tässä yrittäny loppuviikon parannella itseäni. Kävin torstai aamuna hakemassa sairaslomatodistuksen ja sain onnekseni sen kolme päivää (to-la olis ollu töitä). Ajattelin että pakko parantua huomiseen mennessä sillä huomena on annosruokien ja juomien tarjoilun näyttö, enkä voi mitenkään olla pois. 

Selkäkin vaivas ikävästi keskiviikkona mutta yritän ens viikon pärjätä vaikka panadolilla. En halua olla aina pois ja tän viikon jälkeen alkaakin joululoma. Eikä tähän asti kaikki päivät ole suinkaan ollu huonoja selkäpäiviä. Oon nyt iloinen että saan tän näytön tehtyä, ennen vauvan tuloa!

Tänään uskaltauduin ekaa kertaa ulos sitten torstain. Olin pyytänyt oikein vapaata että pääsisin kirkkoon laulamaan kauneimpia joululauluja :) Olokin oli jo sellanen, että viitsi lähteä.



Pyysin murua tuomaan eilen suklaata <3 


 Lahjat paketoitu..