Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruokaa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruokaa. Näytä kaikki tekstit
keskiviikko 2. huhtikuuta 2014
Viikonlopun herkkuja
Hieman myöhäinen päivitys ;)
Äitini ja siskonsa kävivät viime viikonloppuna kylässä. Päätin tehdä ruuaks lohkoperunoita, smetanalohta ja salaattia. Lohkoperunat oli ihan uus juttu mulle, en ollu koskaan aiemmin tehny. Tuli ihan hyviä kuitenkin, mutta mausteita olis saanu olla vähän enemmän. Smetanalohi oli kerran aiemmin kokeiltu ja hyväks havaittu. Se on tosi helppo tehdäkin, lohen lisäksi vuokaan tulee smetanaa, kermaa, tilliä ja mausteet. Mulla on ollu toisinaan tapana tehdä vähän työläitä ruokia ja kaipaisin lisää reseptejä nopeista ja hyvistä ruuista. Salaatit meillä toistaa aika usein itseään, salaattia, tomaattia, kurkkua ja leipäjuustoa.. Ennen käytin aika paljon fetaa mutta mulla on ollut jo pitkään kyllästymisreaktio päällä. Muihin ruokiin olen kyllä laittanut. Cashewpähkinät (tuossa suolattuja&paahdettuja) toimii kanssa kivana lisämausteena salaatissa!
tiistai 10. joulukuuta 2013
Reissailua
Olin helsingissä parhaan kaverini luona yötä 8-9.12. Tytön oli alunperin tarkoitus lähteä mukaan mutta jäikin sitten kotiin. Muunmuuassa nukkumajärjestelyt tuotti vähän hankaluuksia. Käytiin kyllä vauvan kanssa tampereella 28.11 päiväreissulla, tapasin kaverini, shoppailtiin ja käytiin syömässä. Tampereella söin myös pizzeria napolissa elämäni mielenkiintoisimman pizzan, tuoremozzarellaa, aurinkokuivattua tomaattia, artisokkaa ja pinjansiemeniä. Napoli on kiva paikka, hyvä pizzavalikoima ja viihtyisä sisustus!
Helsinkiin lähdin sunnuntai aamuna. Treffasin kaverini kolmen aikaan iltapäivällä ja suunnattiin shoppailemaan. Mitään en taaskaan löytänyt kuten en tampereeltakaan. Harmi sinänsä, haluaisin tosiaan uusia vaatteita koska mulla ei vaatteita paljoakaan ole. Ja ihailen ihmisiä jotka jaksaa pukeutumiseen panostaa ja pukeutuu aina kivasti! Ehkä vielä joskus mäkin? Mulla oli oikeastaan muutenkin ahdinkoa sunnuntaina ulkonäköni suhteen. En siis ole mikään pinnallinen ihminen mutta nyt jotenki häiritsi kaikki, tukka oli lattea päätä pitkin menevä hirvitys, siks julkaisinkin tänne kuvan missä on pipo päässä :D Heti parani tukan osuus kuvassa ;) Mutta kerrankin pärstäkuvaa mustakin. Ja tää on nyt se valkoinen neule mistä edellisessä postauksessa kerroin :) Kaikenlisäks tuntui että valitsin päälle ihan väärät vaatteet muuten ja esim takki ei sopinu ollenkaan muun pukeutumisen kanssa.
Suunnattiin syömään kaarna-ravintolaan forumiin. Ruoka oli hyvää! Söin kaarnan lihapullat.
Illalla kun kaverin luo päästiin niin tehtiin joulutorttuja. Ennen nukkumaanmenoa naureskeltiin feissarimokat.com sivustolle. Innostuin kirppurin löytöjä-aiheista :D Ihan loistavia! Ennen nukahtamista vielä juteltiin, ihanaa että mulle on siunaantunut noin ihana paras kaveri!
Olisin halunnut käydä yhdellä pöytäkirppiksellä nyt maanantaina missä oon ennenkin käynyt mutta se oli näköjään kiinni. Käytiin sit uffilla jossa on mun mielestä kyllä liian kovat hinnat. Miksi? Mun mielestä kirpparin kuuluu olla edullinen ja käsittääkseni uff saa vaatteet lahjoituksena? Käytiin myös tikkurilassa spr:n kontti-tavaratalossa ja yhellä lähetyskirppiksellä. Jälkimmäiseltä löytyi nalle-merkkinen yöpuku koossa 80. Lähti heti mukaan. Meillähän on samaa sarjaa ollut body ja puolipotkarit. Potkarit tosin jääneet jo pieneks.

tiistai 16. huhtikuuta 2013
Pancho villa
Oltiin tänään pancho villassa syömässä, kun siellä oli burgerviikot. Ukon burgeri sisälsi 4 pihviä, hui! Meikäläisen tilaama veggie dream-hampurilainen sisälsi kasvispihvin, sipulirenkaita, jalapenoja (suuta poltteli vähä turhan paljo joten osa jäi syömättä), salsaa, sipulia, cheddarjuustoa ja salaattia. Jännä juttu noi jalapenot, otan subwayssä nykyään aina tonnikalasubin, ja sinne myös jalapenoa eikä syöminen tuota ongelmia. Toisaalta nyt niitä oli paljo enemmänki.
Meinasin ensiks lähteä sillä uudella mekolla, mut tuntu et ei se nyt oikein tähän päivään sovi. Ei tullu oikein sellanen mamma lähdössä ravintolaan syömään-fiilis. Heitin sitte päälle vähä arkisemman hameen ja ruskean peruspaidan. Syömisen jälkeen käytiin ostamassa anttilasta matonalusverkkoa, niin saan yhden maton siirrettyä toiseen huoneeseen, se kun ei meinaa pysyä paikoillaan tässä parketilla. Keskustasta ajeltiin sitte mummopappalaan jossa viihdyttiin jokunen tunti.

sunnuntai 24. helmikuuta 2013
Suklaiset kauralastut
Koska vieraat näitä kehui niin laitetaan resepti tännekin. Eli leivoin näitä sunnuntai iltana, ja tästä annoksesta tuli neljä pellillistä tavaraa.

Suklaiset kauralastut
200 g margariinia
2 ½ dl sokeria
1 muna
2 dl vehnäjauhoja
4 dl kaurahiutaleita
1 dl rouhittua suklaata
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniliinisokeria
½ tl suolaa (itse en kyllä laittanut)
1 dl kermaa
Vaahdota margariini ja sokeri.
Sekoita siihen muna.
Sekoita kuivat ainekset keskenään ja lisää rasva-munavaahtoon yhdessä kerman kanssa.
Sekoita nopeasti tasaiseksi taikinaksi.
Nosta leivinpaperille taikinanokareita ja jätä niiden väliin reilusti leviämistilaa.
200 asteessa noin 10 minuuttia. (Paiston kanssa varovainen, koska tällaset palaa herkästi!)

maanantai 28. tammikuuta 2013
Ravintolassa
Käytiin tänään ravintolassa syömässä miehen ja parhaan kaverini kanssa. Otin pyttipannu-annoksen, vaikkei mulla ole tapana ottaa yleensä tollasia ravintolassa tai liharuokia muutenkaan. No ruoka maistu nälkäselle mut koska ihmeessä mä opin syömään vain mitä jaksan? Nyt piti tietysti saada jälkiruokakin vaikka oli ähky jo valmiiksi.
Viime päivinä olen alottanut myös neulomisen! Hyvää tekemistä lomalaiselle.. Tuubihuivi olis tarkoitus tehdä. Ja vauva sai parhaalta kaveriltani söpöt vaaleanpunaiset tossukat!
Viime päivinä olen alottanut myös neulomisen! Hyvää tekemistä lomalaiselle.. Tuubihuivi olis tarkoitus tehdä. Ja vauva sai parhaalta kaveriltani söpöt vaaleanpunaiset tossukat!
torstai 22. marraskuuta 2012
Ravintolassa
Käytiin tänään miehekkeen kanssa syömässä viikinkiravintola Haraldissa. Ei ollu ennen käyty. Ruoka ja palvelu oli hyvää! Mun annos oli "Votjakkien täytettyä kasvisrieskaa: Nuotion loimussa paahdetun perunarieskan täytteenä omenaisessa kastissa haudutettua punajuurta, vierelle paistetaan Kolatun tilan vuohenjuustoa. Rieskan seuraksi kurpitsamaan yrttikastissa pyöräytettyä salaattia, voimaoluessa makeaksi muhitettua sipulia, viikinkien kilpiperunaa ja emmentaalin juustokastia".
Voimaolut-sipulit jätin väliin.
Päivän asuna oli hm:ltä keväällä ostettu hame, hinta muistaakseni 9,95 ja saappaat jotka ostin kenkärepo-kaupasta tampereelta. Ja jotka kuvassa kiiltävät ainoastaan salaman takia.
Ostin myös joulukorttitarvikkeet, nyt askartelemaan!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)