Neidin vaatetusta

Tein reilu vuosi takaperin postauksen suosikki vauvanvaatteista, ja ajattelin nyt tehdä uudestaan samanlaisen nykyisistä lemppareistani :) Tässä ei nyt valitettavasti kaikkia ole, koska jotain kivoja oli just menossa pesuun tai jossain teillä tietämättömillä. 

Tässä jokunen body. Näistä bodeista omat suosikit on tuo punainen valkopilkullinen body ja koala :) Violetti tuo kivaa vaihtelua muuten punaiseen vaatevalikoimaan.

Peurakuvioiset ja leppäkerttu-housut on mun itse tekemiä. Ylemmässä kuvassa näkyy pari haalaria jonka malliset pelasti meidät kauan, neiti kun oli innostunu riisumaan vaatteita ja vaippaansa ennen nukahtamista. Jokin aikaa sitten tyttö oppi avaamaan nuokin, ja toisinaan on turvauduttu ylemmässä kuvassa yläreunassa näkyvään haalariin, jonka äiti teki mulle kun olin pieni. En viitsinyt ottaa sitä kuvaan kunnolla kun oli niin tahroilla, joten pilkistelee tuolta reunasta sitten :D Vajaa pari viikkoa sitten kun äiti oli kylässä niin tehtiin tytölle trikoohaalari jossa on vetoketju takana.

Tässä jokunen mekko, mekkoja ei ole tullu hirveästi pidettyä, yleensä tulee laitettua päälle vaan body ja housut. Kirsikkahame on itse tehty.

Kuvasin nyt muutaman kivan sukkaparinkin. Porosukat löytyi lapista matkamuistomyymälästä, maksoi 6 euroa mutta oli pakko ottaa :D Valkoiset poron jäljet on jarrut :D

Nää vaatteet ostin eilen. Mietin että oonkohan mä jotenkin seonnut kun harmaata ostan kun en yleensä edes välitä harmaasta :D Nää oli jotenki kivoja kuitenkin :)

Syksyisiä kuulumisia

Ihanaa kun on syksy. Rakastan syksyn värejä ja ilmatkin on ollu enimmäkseen sopivia. Telkkaristakin tulee kaikkea kivaa. Tää syksy tuntuu aikalailla erilaiselta kuin aiemmat, vaikka odotinhan mä lasta pari vuotta sittenkin mutta en vielä näillä viikoilla, ja sillon ei tarvinnut jännätä että syntyykö meille vauva jouluks vai ei! Joulun odotuskin on ihan erilaista tänä vuonna siis. En tiedä yhtään missä me vietetään joulua ja olenko silloin yhtenä kappaleena vai en. Toivoisin että en, haluan graavilohta ja juustoja! Jos vauva päättäis syntyä samoilla viikoilla kuin isosiskonsa, niin meillä olis jo kahden kuukauden päästä uus vauva.

Olin suunnitellut kokeilevani tänä syksynä porkkanasämpylöiden tekoa, ja kokeilinkin, mutta ne jäi aika vähäsuolaisiks ja mauttomiks. Sen lisäks löysin jokin aikaa sitten luumu-kanelikakun reseptin ja sitä olis tarkoitus kokeilla myös. Kirjahylly pitäis siivota. Tulevan vauvan vaatteille pitäis hommata lipasto ja pestä niitä jossain vaiheessa. Tuplarattaat pitäis hankkia. Ja joululahjat, mutta ne vasta sillon joulukuussa.

Toissa viikolla mulla oli sokerirasitus (negatiivinen jes), ja neuvolalääkäri. Lääkäri sanoi että kohdunsuu olis vähän auki ja pehmeä, määräs mut varuilta ottamaan rauhallisesti ja laitto lähetteen eteenpäin. Viime viikolla kävin sitte toisella lääkärillä sairaalassa joka sanoi että kaikki ok ja voin elää normaalisti.

Tyttö sairastui torstai aamuna kuumeeseen, ei korvatulehdusta, tulehdusarvot ok, nieluviljely ok, ei nuhaa. Oli huolestuttavaa kun ei tiennyt että mihin kuume liittyy. Sunnuntaina sitte tyttöön ilmestyi näppyjä ja kuume on laskenut eli vauvarokoks paljastui kuumeen syy.

Miehelläkin oli nyt illalla kipeä olo, saa nähdä sairastunko taas itsekin. Vasta viime kuussa oltiin koko porukka flunssasia.

Päivällä olis tarkoitus tehdä pitkästä aikaa postausta lemppari vauvanvaatteista, reilu vuosi siitä kun viimeksi esittelin neidin vaatteita :) Myös sisustuspostauksen teko on kiinnostanu pidemmän aikaa mutta täällä pitäis ensiks tehdä suursiivous :D

Loppuun vielä maha 29+3:

Alakautta - jos se vaan on musta kiinni

Tän raskauden aikana on paristi kysytty että menikö edellinen synnytys hyvin. Hyvin? Menihän se, vaikka ei se nyt helppoa ollut.

Synnytyksen jälkeen ajattelin että ei enää ikinä. En ala enää ikinä kokemaan samanlaista kipua. Ihan sama vaikka sektiossa oliskin riskejä niin kaikki seuraavat lapset sektiolla kiitos. Ärsytti joidenkin reaktiot "kyllä sä sen unohdat..", "minunkin tuttunu sanoi ja silti.." ARGH. Tarvitseeko kaikkea sanoa ääneen?

Joudun kuitenkin toteamaan että tavallaan nää ihmiset oli oikeassa. En oo unohtanu edellistä kokemusta, voiko sitä edes unohtaa?  Loppujen lopuks se synnytys meni hyvin. Homma käynnistyi lapsivesien menolla ja kun supistukset alkoi siitä parin tunnin päästä niin ne tuli heti säännöllisenä. Vartin kestävä matka sairaalaan sujui hyvin ja vasta käyrillä alkoi tuntua tukalalta. Todettiin että olin neljä senttiä auki eli siirryttiin samoin tein synnytyssaliin. Sain paraservikaalin ja kun vaikutus alkoi heiketä niin sain spinaalin. Spinaalia odotellessa teki kipeää. Spinaalin vuoksi ponnistuksen tarvetta ei ollut sitten kun kohdunsuu oli kokonaan auki. Odoteltiin että se tarve tulis. Se oli leppoisaa aikaa. Kun oksitosiinia lisäiltiin niin pelkäsin että kuinka kivuliaaks tää homma tästä vielä kääntyy. Seuraava kivulias vaihe oli ponnistusvaiheen loppu. Se oli ihan järkyttävää kun vauvan pää tuli ulos. Tiedän että kipu kuuluu synnytykseen mutta jäi ihan oikeasti olo ettei ikinä enää. Tietysti olen onnekas kun tuo on ainut kamala muisto koko hommasta. Seuraavalla kerralla aion pyytää ponnistusvaiheeseen puudutuksen.

En ole vielä tässä vaiheessa jännittänyt synnytystä sen enempää, jotenkin edellisellä kerrallakin onnistuin olla pelkäämättä. Ajattelin että yritän olla miettimättä, alkaa vaan kammottaa. Erikoinen ilmiö tuo pelkäämättömyys ottaen huomioon että muutoin mä mietin asioita aivan liikaa. Edes synnytyksen alkaessa ei pelottanut.

Vähän olen miettinyt että mitenhän synnytys käynnistyy, jos se käynnistyy vesillä taas niin olen tosi tyytyväinen. Jos taas supistuksilla niin voisin kotona mennä suihkuun ja saunaan ja heittää löylyä ihan hulluna. Myös kuumavesipullon tarvitsen. Mutta entäs missä vaiheessa mä lähden sairaalaan? Viimeks mä en edes ollu kotona siihen asti että olis alkanu tuntua hirveen hankalalta olo, ja silti käyrillä ollessa tuppas olemaan jo kurjaa. Jos mä nyt kärvistelen kauemmin niin joudunko mä niihin käyrille odottelemaan vaikka mulla olis sairaalaan mennessä jo ihan kamalat kivut? Olen myös miettinyt että entä jos lapsi onkin kauhean iso ja puolet haaravälistä hajoaa? Todettakoon tähän väliin että terveydenhuollon käsitys isosta vauvasta on hieman eri kuin mun. 3,6 kiloinen on kuulemma keskipainoinen. Musta tuntuis luonnottomalle 150 senttisenä synnyttää 4-kiloinen vauva, mikä on ihan mahdollista jos raskaus menee lasketulle ajalle tai sen yli, ja jos vauva on saman kokoinen kuin meidän neiti oli syntyessään. Meidän neiti on tosiaan syntynyt pari viikkoa etuajassa, saa nähdä että kuinkahan nyt käy.

Mä olen kuitenkin valinnut että jos homma on musta kiinni niin synnytän mielummin alakautta. Sektiosta toipuminen kestää helposti pidempään ja mitään painavia ei saa nostella. Miten mä nostaisin edes turvakaukaloa? En väheksy mitenkään sektiota ja on hienoa että pahasti pelkääville löytyy vaihtoehto, mutta pidän siitä järkyttävästä kivusta huolimatta alatiesynnytystä luonnollisempana vaihtoehtona. Toivon että seuraava kerta olis ensimmäistä helpompi.

Ehkä ekalla kertaa pelkäämättömyyteen vaikutti myös tosiaan mun pieni koko ja se etten ollu varma mahdunko synnyttämään. Tosin jos ei tän kokosesta lantiosta mahdu niin sit ei kyllä mistää :D Luin myös että perätila saattaa periytyä. Minä ja äitini ollaan molemmat oltu perätilassa ja synnytty sektiolla. Synnytystapa arvio piti olla sinä päivänä ku meidän lapsi syntyi, ja se tehtiin siinä salissa. Sillon vasta sain tietää että tosiaan mahdun synnyttämään. Mutta entä jos seuraava oliskin perätilassa ja päädyttäis sektioon? Se olis vähän pettymyskin. Toisaalta ei tarvis kokea sitä kauheaa kipua ainakaan.

Aika näyttää pystynkö tässä odotuksessakin olla jännittämättä. Nyt toisaalta tiedän minkälaista kivuliasta hommaa synnytys on ja tiedän mitä pelätä, jos pelkään. Tällä kertaa saan varmaan viime kertaa järkevämmän toivelistan synnytykseen liittyen aikaiseksi. Pelkopolille on tietysti mahdollista mennä myös mut jotenkin mietin että mitä se muuttaa. Paikat tuntuu hajoavan ja synnytys sattuu vaikka siellä käviskin puhumassa. Eikä mua edes pelota, ainakaan tällä hetkellä.

Synnytystapaa tärkeämpää mulle on kuitenkin se, että kaikki menis hyvin, että minä ja lapsi selvittäis hengissä ja lapsi olis terve.

Vuosipäivän viettoa

Meillä tuli miehen kanssa tämän viikon keskiviikkona kolme vuotta yhdessä oloa <3 Mentiin sen kunniaksi tampereella syömään ja pyörimään. Tyttö oli miehen vanhemmilla yötä. Kuvia ei hirveästi ole koska keskityttiin yhdessä oloon :)

Viime viikolla mulla oli suuri tarve saada uus mekko vuosipäivälle, meillä menee silleen hassusti että miehellä on enemmän vaatteita kun mulla. Kierrettiin kaverin kanssa pari kirppistä mutta ei löytynyt mulle mekkoa. Piti siis tyytyä vanhoihin kamppeisiin. Laitoin tuon suht uuden mustan pitsihameen, äitiystopin ja fuksian värisen boleron mitä ei oo tullu pidettyä aikoihin. Melkein kun uusi siis. Hame näkyy lähempää tässä postauksessa. Vatsa alkaa olla ihan kivan kokoinen kuten kuvasta näkyy. Myös asukki siellä on liikkuvainen :)

Einekset, sokeri ja muuta ruokahöpinää

Vähän erilaista aihetta vaihteeksi. Samaisesta aiheesta on nyt ollu tekstejä joissain blogeissa joten ajattelin itsekin laittaa lusikan soppaan :)

Kun mä aikoinaan muutin pois kotoa niin mä en elänyt mitenkään terveellisesti. Söin valmisruokia ja kokkailin harvoin. Ehkä yks syy tähän oli se että olin itse ainoa syöjä. Laiskotti ja ajattelin ettei ruuanlaitto ole mua varten. Nykyisen miehen tavattuani olen alkanut tehdä ruokia enemmän itse, nykyään tulee tehtyä lähes aina itse. Joskus on sitte kiva turvautua helpompaan ratkaisuun ja kipasta grillille tai pizzeriaan.

En tiedä onko lapsen saanti vaikuttanut siihen että on alkanut enemmän ajatella että mikä on terveellistä, varmaankin. Vaikka siitä lähtien kun on tullut siirryttyä kotiruokaan niin on kyllä tullu syötyä automaattisesti terveellisemmin muutenkin.

Sokeri on mulle peikko, syynä hammaslääkäripelkoni. En käytä mitään sokeroituja mehuja, limuja, leivoksia, sokeroituja jogurtteja tai vanukkaita tms päivisin (jos jotain otan niin vasta ennen hammaspesua). Ehkä vähän neuroottista. Poikkeuksia teen toisinaan jos olen vaikka ravintolassa syömässä ja haluan juoda kokista veden sijaan. Mutta noin niin kuin pääsääntöisesti näin. Meillä ei sitten myöskään tyttö syö näitä piilosokerisia tuotteita. Ensinnäkään sen takia etten viittis edes maistella sokeroituja tuotteita ja kun ei näitä tuu itsellekään ostettua. Asiaa enemmän ajateltuani en myöskään halua totuttaa liian makeisiin ja epäterveellisiin välipaloihin. Pärjää sitä ilmankin. Jos sen sijaan ollaan jossain kylässä tai kahvilassa niin en nipota siitä jos tyttö syö pullan tai keksin. Kunhan ei liian usein.

Vaikka piilosokeriset tuotteet ei kuulukaan aterioihini, en voi silti väittää ikipäivänä ettenkö olis makean perään. Todellakin olen. Rakastan herkkuja! Iltaisin tytön mentyä nukkumaan nautin mielelläni oman hetken ohella suklaasta tai jostain muusta kivasta. Tietysti siinäkin pitäis pitää rajat ihan jo sen takia ettei altistais raskausdiabetekselle. Mutta niin, mun mielestä herkut on herkkuja ja välipalojen ja aamiaismehujen ei tarvitse olla herkkuja. Arvostan kyllä hyvää makua, mutta sitä saa ilman sokeriakin. (Omenatäysmehu ja bulgarianjogurtti <3) Ja hampaani kiittää, toivottavasti.

Mitä taas eineksiin tulee niin niitäkään meillä ei käytetä. Tähän ei kuitenkaan voi sanoa ettei koskaan (joskus einesburgeri on nälkäisen pelastus ja bravuuriruokani on lihapullapasta, mihin heitän eineslihapullat). Tykätään miehen kanssa molemmat tehdä ruokaa, on terveellisempää ja edullisempaakin. Muutenkin tykätään nauttia hyvästä ruuasta ja usein kun saadaan yhteistä aikaa niin että vauva menee hoitoon niin mennään myös ravintolaan syömään. Suunnittelen meille ruokalistaa vähän etukäteen, mietin paljon mitä haluan syödä ja uusia reseptejä on joskus kiva etsiä. Joskus mietin että elän syödäkseni :D Tyttö syö yleensä samaa itse tehtyä ruokaa kuin me, mutta jos meillä on jotain tosi mausteista tai ollaan oltu laiskoja ja turvauduttu grilliin niin annan tytölle piltin tai itse tekemääni sosetta pakkasesta. Itse tehdystä ruuasta tulee parempi mieli kuin kaupan pilteistä, vaikken haluakaan kiihkoilla asiasta sen enempää ja ajattelen että ääripäät on aina huonoja.

                   Rekvisiittana mieheni levy

Miten raskaus on sujunut?

Ajattelin keväällä että ei taida meille tulla jouluvauvaa. Saattaapi olla että tulee sittenkin, nimittäin laskettu aika on 27.12.2014.

Saimme tietää raskaudesta huhtikuussa. Tällä kertaa mä sain kerrottua asian miehelle ihan in real life tekstiviestin sijaan! Olisin toki voinut esikoisenkin odotuksesta kertoa naamatusten mut olin sillon reissussa ja pitihän asia nyt heti päästä kertomaan. Mies ei ehtinyt puhua puhelimessa just sillon kun oli töissä joten laitoin viestiä.

Raskaus on sujunut ihan hyvin. Alun ruokahaluttomuuden ja pienen pahoinvoinnin vuoksi painoa taas putosi. (Jos joku nyt tuntee kateuden pistoksen niin ei kannata, mulle ei ole kaikissa asioissa ulkonäöllisesti jaettu parhaita kortteja). Ruokahaluttomuuden ja pienen pahoinvoinnin lisäks on esiintyny repäisykipuja jo pitkän aikaa. Luulen että niitä on ollu enemmän ku viime kerralla. Kaikki pitäis ilmeisesti kirjottaa ylös jotta muistais tarkalleen. Sen jälkeen tuli närästystä. Sitten selkäkipuja ja muitakin kipuja. Mutta ei nuo ole suuremmaks ongelmaks ollu, samarinit ja panadolit löytyy ja olen nauttinut kasvavasta vatsasta :)

Tässä raskaudessa en ole pahemmin miettinyt että miten raskaus tulee menemään. Neiti ja kotityöt pitää luonnollisesti kiireisenä ja en tiedä vaikuttaako miettimättömyyteen sekin että ei ole ensimmäinen raskaus kyseessä eikä kaikki ole enää niin ihmeellistä ja ennenkuulumatonta. Vaikka siis ainahan se on ihmeellistä että sisällä kehittyy ja kasvaa vauva, en sitä tarkoittanut. Mutta tuttu tilanne kuitenkin jo. Enemmän olen sen sijaan miettinyt että miten arki kahden lapsen kanssa sujuu ja entä jos tää tulokas onkin kova heräilemään öisin tai jotain muuta mihin en ole tottunut. Synnytystäkin olen vähä miettinyt.

Tällä kertaa en käynyt varhaisultrassa vaan maltoin odottaa ihan sinne viikon 12 ultraan saakka. Ekalla kertaa kaikki tosiaan oli niin hämmentävää kun ei ollut koskaan ollut raskaana, että piti sinne varhaisultraankin sitten mennä ihmettelemään.

Hankintoja ei olla vielä tehty, kaveriltani tosin sain pari bodya. Toinen on äitiyspakkauksen valkoinen body missä on ruskeita tammenterhoja, tykästyin! Sen lisäks pitäis hommata tuplarattaat (jos on kokemuksia tuplista niin kertokaahan :)), sähkökäyttöistä rintapumppua mietin myös mutta kyllä kai käsikäyttöselläki pärjää ja kattoo nyt miten sitä maitoa tuleekaan. Pari uutta tuttia, varuilta. Esikoinen ei oo käyttäny tuttia paljoa ollenkaan joten ei oo tarvinnu vierottaakkaan. Aika paljon tavaraa onneks löytyy jo valmiina.

                                                           Se syksyn värinen huivikin löytyi..

Uutisia

Siinä ne sitten tulikin. Nyt olis viikkoja 23+3 ja blogiin tulossa pari raskauspostausta mitkä on ollu odottamassa julkaisua.