lauantai 29. maaliskuuta 2014

Punapökä pohjanmaalla

Mukavalta keväiseltä reissulta palattu! Lähdettiin torstai aamuna miehen kaverin perheen luokse pohjanmaalle. Oli kyllä kiva lähteä taas reissuun kun viimeks joulun välipäivinä ollaan pidemmällä reissulla oltu. Vähän jännitti että kuinka neiti jaksaa istua autossa pidemmän matkan mutta tosi hyvin meni. Mennessä pysähdyttiin tuurissa, meissä on aina herättäny huvitusta tuo yhdessä kuvassa näkyvä housunkylä-kyltti :) Matkan varrella oli myös mutkankylää ja ämmälänkylää. Toisessa kuvassa näkyy tuurin kahvilan peräkammari-niminen osio, siellä on kaikkea jännää vanhaa vitriineissä ja rauhallinen paikka istua. 

Keskiviikkona ostosreissulla tapahtui jotain historiallista, ostin itselleni värikkäät housut!! Tosin ne venähti aika äkkiä joten joudun vähän kaventamaan. Joskus on tietysti sit käyny niinkin että on ostanu kireät housut kun ajatellu niiden kuitenki venähtävän mutta kyseiset housut on edelleen usean käyttökerran jälkeen kireitä ja epämukavia. No, kaventeluhommiin siis lähipäivinä..







Neiti on jotenkin onnistunut hajottamaan mun laukkua.. Hapsujen sisässä on ollu tollaset valkoset kangaskaistaleet ja ne on nyt sitte pois joidenki hapsujen sisältä :D On tykänny kassin parissa ahertaa mutten arvannu että tällasta sais aikaseks.









2 kommenttia:

  1. Ihania kuvia reissusta! :) Ja voi kun pieni saanu aikaseks, noi suikaleet näyttäs olevan tukikankaita noista hapsuista, niks naks pois vaan niin on laukku kun uus. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joo, nepä ne, suunnitelmissa olis ostaa uus laukku kyllä tässä keväällä :)

      Poista