tiistai 8. lokakuuta 2013

Tukholman risteily

Kotona taas! Palattiin tänään päivä tukholmassa-risteilyltä. Alkuun sinne piti lähteä kokoonpanolla  minä, vauva, mun paras kaveri, äiti ja äitin sisko. Bestfriend joutui kuitenkin perumaan ku koulussa oli hällä joku tärkeä juttu. Mies lähti sitte kaverini tilalle.

Sunnuntaina lähdettiin aamusta junalla helsinkiin, jossa tavattiin entinen luokkakaverini. Siitä sitte jatkettiin ratikalla terminaaliin ja kohti tukholmaa lähdettiin klo 17.30. Laivassa oli heti ensiks vuorossa buffet, ja mummo hoiti vauvaa sen aikaa kun me muut oltiin syömässä. En ookkaan aikoihin ollu laivalla illallisella, tosin jouluruokailemassa 2010. Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi :) Nappasin kuvat alkuruuasta ja jälkkäristä, jota en tosin jaksanu syödä loppuun. Sen jälkeen käytiin ostoksilla ja valuuttaa vaihtelemassa. Illemmalla jätettiin vauva mummon ja isotätin hoiviin ja käytiin miehen kanssa kaksin pyörimässä.

Maanantai aamuna suunnattiin tukholmaan. Ensin vanhaan kaupunkiin. Olin käyny tukholmassa ennen tätä seitsemän kertaa, mutta vain kerran vanhassa kaupungissa ja sillonki melko pikaisesti. Oli kiva siis katsoa vanhaa kaupunkia tällä kertaa vähän tarkemmin. Muutenkin olis kiva joskus tukholmassa olla pidempäänkin, sit vaan joutuis kantamaan tavaraa vieläki enemmän mukana :D Melko monessa paikassa tuntui olevan pieniä kahviloita, ja matkamuistomyymälöitä. Vanhoja rakennuksia on kiva katella! Ajateltiin ensiks mennä Sundbergs konditoriin, tässä googlen haulla löytynyt pieni kuva paikasta. Mutta siellä oli ahdasta joten jatkettiin uuden kaupungin puolelle. Mies kävi matkan varrella musiikkikaupassa ja mentiin sitte åhlensille kahvilaan. Åhlensilla oli muuten kiva vauvanhoitohuone, löytyi pöytä ja tuoleja, mikro, hoitopöytä ja siellä oli naisia imettämässä omassa rauhassaan. Kätevä tietää tuollanen paikka tulevaisuutta ajatellen! Kahvilassa erkaannuttiin eri porukoihin, käytiin miehen ja vauvan kanssa gallerianissa ja kävin parissa liikkeessä. Sieltä suunnattiin nk:lle josta löysin rintsikat (mulla on viime aikoina ollut vähän epäonnea rintsikkaostoksissa, kotona huomannut että on tullutkin ostettua väärä koko), myyjän kanssa asioin englanniks ja onneks mies vähän autto ku en oo kovin hyvä noissa kielissä :D Sieltä sitte suunnattiin satamaan ja laivaan. Illalla oli sama ohjelma kuin edellisenä iltana, ruoka, kauppa, ja pieni pyöriminen kahdestaan miehen kanssa.

Tänä aamuna palattiin helsinkiin, ja sieltä sitte junalla kotiin. Junassa vauva katsoi penkkien välistä yhtä mummoa ja alkoi huutamaan. Vierastusta meillä ei pahemmin oo esiintyny, tosin kerran alkoi itkemään yhden naaman nähdessään. Saattoi olla vielä vähän uninenkin. Mummon kanssa oli mukava jutella! Asemalta ajeltiin miehen vanhemmille, palautettiin lainassa olleet tuttipullot ja vietiin tuliaiset. Alempana olevassa kuvassa on ne meille ostetut karkit :D Äitini halus ostaa vauvalle pehmo chihuahuan.

Oli kiva reissu!













Sain tänään myös paljon odotetun taivaslaulu-kirjan, josta on nyt myös ollut mediassa paljon puhetta ja mm. kirjoittaja nähtiin inhimillinen tekijä-ohjelmassa. Jos joku ei tiedä kirjaa, niin tässä takakannen teksti:

Taivaslaulu kertoo nuoren lestadiolaisparin, Viljan ja Aleksin, tarinan. Heti kun käsi löytää käden, Vilja ja Aleksi näkevät mielessään viiden litran riisipuurokattilan ja pirtinpöydän alta vilkkuvat seitsemänkymmentä varvasta. 9 vuotta ja 4 lasta myöhemmin, Vilja katselee, kun Otso-poika tanssii valkoiset kiharat hulmuten, ja yrittää muistaa, mikä oli se hetki, kun hänen kehostaan hävisi rytmi. Seuroissa naiset katsovat ensiksi vatsaan ja sitten silmiin. Saarnassa nainen kuvataan lintuemona, joka ei pääse pesän uumenista. Sitten tulee päivä, jolloin Aleksi ja Vilja istuvat taas käsi kädessä äitiyspolilla, ja kaikki muuttuu lopullisesti. Pauliina Rauhalan esikoisteos on rakkausromaani, jonka tarina ja kuvat poikkeavat nykykirjallisuuden valtavirrasta. Taivaslaululla on vahva eettinen sanoma. Se on viimeiseen asti elämän puolella.

Tuskin maltoin odottaa kirjaa! Tein tilauksen alunperin cdon:lle 12.9 ja peruutin viime torstaina kun kirjaa ei alkanut kuulua. Samana torstaina tein tilauksen adlibrikselle ja hain kirjan siis tänään. Olen lukenut jo vähän matkaa. Aloin myös kerätä iittala kastehelmi-tarroja, joilla saa kastehelmi tuotteista alennusta. Vois harkita vaikka kulhon tai kynttilälyhdyn ostamista.






2 kommenttia:

  1. Kuulostaa kivalta matkalta! Mä olen suunnittelemassa päivä Tukholmassa -risteilyä luokkakaverini kanssa joulukuuksi. Enpä olekaan pariin vuoteen käynyt, ja nyt luettuani tämän innostuin vain enemmän!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinne siis :) Pukeutukaahan lämpimästi! Toisaalta sitä kateltavaa vois olla pidemmäksikin aikaa kuin yhdelle päivälle.

      Poista