keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Miten raskaus on sujunut?

Ajattelin keväällä että ei taida meille tulla jouluvauvaa. Saattaapi olla että tulee sittenkin, nimittäin laskettu aika on 27.12.2014.

Saimme tietää raskaudesta huhtikuussa. Tällä kertaa mä sain kerrottua asian miehelle ihan in real life tekstiviestin sijaan! Olisin toki voinut esikoisenkin odotuksesta kertoa naamatusten mut olin sillon reissussa ja pitihän asia nyt heti päästä kertomaan. Mies ei ehtinyt puhua puhelimessa just sillon kun oli töissä joten laitoin viestiä.

Raskaus on sujunut ihan hyvin. Alun ruokahaluttomuuden ja pienen pahoinvoinnin vuoksi painoa taas putosi. (Jos joku nyt tuntee kateuden pistoksen niin ei kannata, mulle ei ole kaikissa asioissa ulkonäöllisesti jaettu parhaita kortteja). Ruokahaluttomuuden ja pienen pahoinvoinnin lisäks on esiintyny repäisykipuja jo pitkän aikaa. Luulen että niitä on ollu enemmän ku viime kerralla. Kaikki pitäis ilmeisesti kirjottaa ylös jotta muistais tarkalleen. Sen jälkeen tuli närästystä. Sitten selkäkipuja ja muitakin kipuja. Mutta ei nuo ole suuremmaks ongelmaks ollu, samarinit ja panadolit löytyy ja olen nauttinut kasvavasta vatsasta :)

Tässä raskaudessa en ole pahemmin miettinyt että miten raskaus tulee menemään. Neiti ja kotityöt pitää luonnollisesti kiireisenä ja en tiedä vaikuttaako miettimättömyyteen sekin että ei ole ensimmäinen raskaus kyseessä eikä kaikki ole enää niin ihmeellistä ja ennenkuulumatonta. Vaikka siis ainahan se on ihmeellistä että sisällä kehittyy ja kasvaa vauva, en sitä tarkoittanut. Mutta tuttu tilanne kuitenkin jo. Enemmän olen sen sijaan miettinyt että miten arki kahden lapsen kanssa sujuu ja entä jos tää tulokas onkin kova heräilemään öisin tai jotain muuta mihin en ole tottunut. Synnytystäkin olen vähä miettinyt.

Tällä kertaa en käynyt varhaisultrassa vaan maltoin odottaa ihan sinne viikon 12 ultraan saakka. Ekalla kertaa kaikki tosiaan oli niin hämmentävää kun ei ollut koskaan ollut raskaana, että piti sinne varhaisultraankin sitten mennä ihmettelemään.

Hankintoja ei olla vielä tehty, kaveriltani tosin sain pari bodya. Toinen on äitiyspakkauksen valkoinen body missä on ruskeita tammenterhoja, tykästyin! Sen lisäks pitäis hommata tuplarattaat (jos on kokemuksia tuplista niin kertokaahan :)), sähkökäyttöistä rintapumppua mietin myös mutta kyllä kai käsikäyttöselläki pärjää ja kattoo nyt miten sitä maitoa tuleekaan. Pari uutta tuttia, varuilta. Esikoinen ei oo käyttäny tuttia paljoa ollenkaan joten ei oo tarvinnu vierottaakkaan. Aika paljon tavaraa onneks löytyy jo valmiina.

                                                           Se syksyn värinen huivikin löytyi..







2 kommenttia:

  1. Voihan masu.♥ Ihana oli lukea raskaudesta, aika paljon löytyy varmasti jo valmiiksi, kun tulee sen verran pieni ikäero lapsille. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, onhan sitä tultu tehtyä jo kaikki hankinnat sillon ku tuo meidän neiti syntyi, eli samat menee sitte kivasti seuraavallekki :) Enkä mä tavaraa pois olis heittäny vaikka oltais lasta suunniteltu vasta myöhemminkin :)

      Poista