maanantai 30. kesäkuuta 2014

Lapissa

Meidän oli alunperin tarkoitus lähteä häämatkalle Saksaan. Häämatkalle hieman myöhässä, häät pidettiin viime vuonna ja naimisiin mentiin heinäkuussa 2012 :D Münchenia ajateltiin, mutta kahden ja puolen tunnin lentomatka yhdistettynä ikiliikkuvaan 1-vuotiaaseen alkoi tuntua liian haasteelliselta. Niinpä päädyttiin Lappiin. Olen aina halunnu käydä Lapissa mutta koin silti harmitusta siitä ettei päästy kauemmaks ulkomaille. No ehkä vielä joskus.

Lähdettiin viime viikon tiistaina ajamaan Tampereelle, josta mentiin autojunalla Rovaniemelle. Yö junassa sujui hyvin. Rovaniemeltä lähdettiin keskiviikko-aamuna kahdeksan aikoihin ajamaan kohti käsivartta. Kolarissa pidettiin ensimmäinen tauko. Seuraava tauko pidettiin jo käsivarren puolella, Järämän linnoitusalueella. Mies kun on noista historiajutuista kiinnostunut. Loppumatkan tyttö nukkuikin Kilpisjärvelle asti.

Meillä oli kiva ja tilava mökki mukavuuksilla. Oltiin nälkäisiä joten käytiin testaamassa mökkikylän ravintola, otettiin kumpikin poronkäristykset, mutta jaksoin syödä vaan osan siitä joten jäi vielä seuraavallekkin päivälle. Käytiin myös kaupassa joka sijaitsi kätevästi tien toisella puolella. Illalla lämmitettiin sauna.

Torstai meni aikalailla paikallaan ollessa, välillä ulkoiltiin ja käytiin taas kaupassa. Illalla taas saunaan.

Perjantaina lähdettiin tytön päiväuniaikaan Norjan puolelle. Ajettiin 50 kilometria Skibotn-nimiseen kylään. Norjan vuoristotiet oli aikalailla erilaisia mihin on tottunut täällä kotimaassa :D Maisemat oli hienoja! Tilasin leirintäalueen ruokapaikasta kalahampurilaisen ja söin sen ulkona. Harvoin tulee syötyä noin hienoissa maisemissa, kuva löytyy tuolta alempaa. Tyttö touhus isänsä kanssa sillä aikaa puistossa. Sapuska oli hyvää.

Lauantaina lähdettiin puolilta päivin kohti Oulua, jossa siskoni asuu. Mua vähän stressas paluumatka, kun mennessä Kolarin ja linnoitusalueen välinen pätkä meinas olla hieman hankala ja neidillä alkoi mennä hermot. Alkuun neiti nukkui paluumatkalla, mutta jossain vaiheessa siirryin takapenkille viihdyttämään. Rusinat maistui tytölle. Pellossa pidettiin tauko ja käytiin syömässä ja oltiin vähän ulkona. Sitten taas matka jatkui ja tyllerö jaksoi hienosti Ouluun asti ja nukkui osan ajasta. Kilpisjärvi-Oulu väli sujui siis yllättävän hyvin ja Oulussa oltiin perillä illalla. Tilattiin pizzat siskon luona ja yövyttiin siellä yö. Siskolla on pari lasta, 2-vuotias ja 4-vuotias. Tyttö tykkäs katella uusia leluja, mm. nukenrattaat ja leikkimopo oli kivoja.

Sunnuntaina lähdettiin Oulusta kohti Kokkolaa miehen siskon luokse. Matka meni osittain neidin nukkuessa ja välillä olin taas viihdyttäjänä. Kokkolaan ku päästiin niin käytiin vähä ostoksilla, piti saada uus paita ku tuli pakattua tavaraa liian vähä mukaan :D Jatkossa sitte viisaammin. Oltiin myös Kokkolassa yö ja tänään tultiin vihdoin kotiin.

Että sellainen reissu meillä :) Alkoi jo hiukan kyllästyttää tuo autossa istuminen :D Mökkeily oli kivaa vaihtelua, sai keskittyä perheeseen ja kotitöitä ei tarvinnu tehdä :D






















2 kommenttia:

  1. Ihania kuvia reissun päältä ja ompa hienot aurinkolasit! :) Hyvä kuva siusta muutenkin tuo viimenen, kiteytyy sellanen kesäfiilis vaikkei kelit ihan parhaita oo ollu. ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Siellä oli tosiaan aika kylmä. Aurinkolasit ehti reilun kuukauden olla kunnes neiti pääs hieman vääntämään ja nyt ne on mennyttä :D

      Poista