keskiviikko 7. elokuuta 2013

Häät



Heräsin aamulla seitsemän aikaan kampaajan soittoon 4-5 tunnin yöunien jälkeen. Kampaaja tuli meille laittamaan mulle lainekiharat puoli kahdeksan aikaan, ja kampauksen jälkeen oli vuorossa meikki. Sen jälkeen puku päälle ja menoksi. Jossain vaiheessa piti juoda teekupponenkin mutta se jäi kuin jäikin puolitiehen ja odotti mua illalla kotona kylmänä.

Toinen kaasoista oli sairastunut ja lähti yöllä päivystykseen, jännitin sitä että pääseekö hän paikalle. Lopulta alkoi näyttää siltä että ei pääse, ajattelin siitä huolimatta viettää kivan päivän, koska en halunnut että mikään pilaa suurta päivää.

Hääpaikalla aloitettiin valokuvauksella. Päivä oli kaunis ja hääpaikkana toimi kaunis paikka järven rannalla. Eli ihan mahtavaa että tuli hieno keli! Vaikka aamulla näyttikin vähän harmaammalta. Kuvat otettiin ulkona. Miehen vanhemmat oli odottamassa paikan päällä, ja jätettiin vauva heidän huomaansa.

Noin puoli tuntia ennen vihkimistä mentiin sisälle piiloon, koska en halunnut vieraiden näkevän mua etukäteen, kuitenkin jotkut ajoissa olleet näkivät. Vanhempani tulivat paikalle vähän täpärästi, mutta onneksi kuitenkin ehtivät. Vihkiminen oli ulkona, ja saatiin valita vihkimiseen raamatun paikkoja itse, kun pappi kävi meillä torstaina. Vihkimisen jälkeen oli ulkona alkumalja ja onnittelut.

Ulkoa siirryttiin ruokasaliin, missä oli tarkoitus olla kaasojen lauluesitys. Mukana olevan kaason oli tarkoitus soittaa pianoa ja sairaalaan joutuneen laulaa. Biisinä oli Anna Erikssonin Kaikista kasvoista. Olin antanut kaasoille biisivaihtoehtoja, ja sanoin että voivat itse päättää minkä esittävät. Biisiä en tiennyt etukäteen. Jouduin sen kuitenkin aamulla kaasolta kysymään, että pystyin alkaa hommaamaan meille varalaulajaa. Onneksi pari kaveriamme suostui laulamaan kaason tilalla vaikka pyyntö tulikin lyhyellä varotusajalla. Suurkiitos ohjelmanumeron pelastamisesta heille! Toinen heistä ehti ihan vähän harjoitella ennen vihkimistä laulua pianonsoiton tahtiin.

Esityksen jälkeen oli luvassa ruokailu, jaksoin syödä ainoastaan yhden lautasellisen vaikka ruoka hyvää olikin. Ruuan jälkeen oli pari leikkiä, ensimmäisessä leikissä vieraille näytettiin fläppitaululta väittämiä, ja ne vieraat joita väittämät koski nousivat seisomaan. Minä ja mies ei nähty väittämiä ja meidän piti arvata mitä yhteistä seisomaan nousseilla oli, eli mitä väittämässä luki. Välillä tarvittiin vähän vihjeitäkin. Seuraavassa leikissä mun piti tunnistaa miehen käsi viiden käden joukosta silmät kiinni. Homma oli helppo koska muilla miehillä oli karvasemmat kädet kuin omallani :D

Leikkien jälkeen oli vapaata aikaa, juttelua muiden kanssa jne. Myöhemmin oli kakkukahvien paikka. Hain kakkua yhteensä neljä kertaa, oli hyvää kakkua siis :D Kun oltiin saatu kahvit, niin mentiin eteen kertomaan hääväelle että oltiin oikeasti oltu naimisissa jo reilu vuosi, käytiin maistraatissa viime vuoden heinäkuussa. Sen tiedon julkistamista olin odottanut innolla, vaikka kyllä siitä meidän vanhemmat ja jotkut kaverit jo tiesikin. Kahvin jälkeen oli pari leikkiä. Toisessa oli kysymyksiä ja me nosteltiin sinisiä ja punaisia kylttejä, sen mukaan kumpaa väittämä koski. Kysymyksinä oli mm. että kumpi laittaa parempaa ruokaa, kumpi puhuu enemmän puhelimessa, kumpi jahkailee enemmän, kumpi tilasi viimeks pizzan, kumpi herää aiemmin.. Sen jälkeen oli alias ja sitten taas vapaata oleskelua. Kaasot ja bestman oli hoitaneet leikkien järjestelyn hienosti!

Häävalssi oli viimeinen "virallinen" ohjelmanumero, oon peruskoulussa opetellu tanssia ja vedettiin häävalssi yhden harjoituskerran voimalla :D Hyvin sujui kuitenkin. Siitä sitten tanssit jatkui jonkin aikaa ja illalla lähdettiin kotiin.

Mukava päivä oli, ihana ilma ja ihania ihmisiä! Vauvakin viihtyi hyvin!


4 kommenttia:

  1. Kaunis kimppu.
    Ja hurrrhan kaunis morsian <3

    VastaaPoista
  2. Voi, ihanaa! ♥ Kuullostaa menneen päivä mukavasti ja varmasti on jääny ihanat muistot. :) Ja kaunis on kyllä morsian ja hääpuku myös.♥

    VastaaPoista