tiistai 14. lokakuuta 2014

Neidin vaatetusta

Tein reilu vuosi takaperin postauksen suosikki vauvanvaatteista, ja ajattelin nyt tehdä uudestaan samanlaisen nykyisistä lemppareistani :) Tässä ei nyt valitettavasti kaikkia ole, koska jotain kivoja oli just menossa pesuun tai jossain teillä tietämättömillä. 


Tässä jokunen body. Näistä bodeista omat suosikit on tuo punainen valkopilkullinen body ja koala :) Violetti tuo kivaa vaihtelua muuten punaiseen vaatevalikoimaan.


Peurakuvioiset ja leppäkerttu-housut on mun itse tekemiä. Ylemmässä kuvassa näkyy pari haalaria jonka malliset pelasti meidät kauan, neiti kun oli innostunu riisumaan vaatteita ja vaippaansa ennen nukahtamista. Jokin aikaa sitten tyttö oppi avaamaan nuokin, ja toisinaan on turvauduttu ylemmässä kuvassa yläreunassa näkyvään haalariin, jonka äiti teki mulle kun olin pieni. En viitsinyt ottaa sitä kuvaan kunnolla kun oli niin tahroilla, joten pilkistelee tuolta reunasta sitten :D Vajaa pari viikkoa sitten kun äiti oli kylässä niin tehtiin tytölle trikoohaalari jossa on vetoketju takana.


Tässä jokunen mekko, mekkoja ei ole tullu hirveästi pidettyä, yleensä tulee laitettua päälle vaan body ja housut. Kirsikkahame on itse tehty.


Kuvasin nyt muutaman kivan sukkaparinkin. Porosukat löytyi lapista matkamuistomyymälästä, maksoi 6 euroa mutta oli pakko ottaa :D Valkoiset poron jäljet on jarrut :D


Nää vaatteet ostin eilen. Mietin että oonkohan mä jotenkin seonnut kun harmaata ostan kun en yleensä edes välitä harmaasta :D Nää oli jotenki kivoja kuitenkin :)

4 kommenttia:

  1. Ihania vaatteita ja hyvin tytölle sopivat värit! :) Kirsikkahame on hieno, nätit värit siinäkin.

    Mie just kans selailin nuita vaatteita, niin huomattiin että nyt seuraavaan kokoon vaihtuessa meillä on hirveesti tummansinisiä ja mustia vaatteita. Ollaan saatu aika paljon tutuilta vaatteita, kun taas myö ostetaan kaikkea värikästä pojalle. :) Pitää varmaan käydä muutamia vaatteita ostamassa, ettei ihan tummissa ole pieni. ^^

    VastaaPoista
  2. Meinasin kans ostaa tuon kissabodyn, mut jätin sen sit kuitenkin kauppaan, kun aattelin että Anselmiinalla on nyt jo liiiikaa vaatteita... Tosin vähän se houkuttais silti, on nimittäin maailman söpöin. <3 Kivoja vaatteita muutenkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joo, vaatetta täälläkin, tosin ei noita 92-koon bodeja vielä liikaa ole :)

      Poista