tiistai 29. huhtikuuta 2014

Toimelias viikko


Tekstikuulumisia luvassa viime viikolta :)

Maanantaina eli toisena pääsiäispäivänä meillä kävi miehen sisko, oli mukava yllätys kun tuli käymään. Illalla mentiin miehen vanhemmille ja vietiin maistiainen fazerina-juustokakkua, oli ihan loistavaa ja teen varmasti joskus uudelleenkin!
Tiistaina tein pitkän kävelylenkin.
Keskiviikkona oltiin kaupoilla, tein ruuaks porkkana-kesäkurpitsakeittoa, kävin lainaamassa kirjastosta käsityölehtiä ja seurakunnan nuorten illassa tapasin yhden uuden tuttavuuden, äiti hänkin :) Lisäksi sain uusia kankaita postilaatikkoon!
Torstaina ompelin vauvalle haaremihousut (kuvaa tulee myöhemmin), ja meillä oli hoidossa tytön "poikaystävä", viikkoa meidän tyttöä nuorempi poika :) Oli aika jännää kun mulla ei pahemmin ole kokemusta lastenhoidosta, lukuunottamatta oman tytön hoitoa. Meinasin että ennen kun oman lapsen sain, niin ei mulla paljoakaan ollut lapsista kokemusta. Siskopuolen lapsen kanssa olin kerran hoplopissa ja joskus sisällä sen kanssa puuhaillu, mutta ei sen kummempaa. Kivasti meillä sujui kuitenkin torstaina!
Perjantaina oltiin yhden kaverin kanssa ostoksilla, ostin ihanan valkoisen boleron missä on pitsiä takana. Etsin myös uutta laukkua mutta nirso makuni ei sellaista löytänyt, ehkä vielä jossain vaiheessa :)
Lauantaina lähdettiin mun vanhemmille, mun vanhemmat asuu yli 200 kilometrin päässä, pysähdyttiin matkalla kaupassa kotipaikkakunnallani ja sen lisäksi vielä yhdellä liikenneasemalla. Tyttö hermostui kun joutui istumaan istuimessa. Illalla tehtiin ruuaks kanasalaattia, ja mä halusin siihen lisäks vielä vuohenjuustoa. Eilen tultiinkin jo kotiin, koska mun on aika vaikea olla vanhempieni luona allergiaoireiden vuoksi. Harmi homma. Käytiin vielä tulomatkalla mummoni ja pappani luona ja pidettiin tauko vielä ennen kotiinpääsyä kun kiukku tuli kylään taas takapenkille.

2 kommenttia:

  1. Minkälaista laukkua etsit? :) Kuullostaa kyllä mukavaa olleen viime aikoina, taidat nauttia aika paljon kotosalla olosta nyt opiskelujen jälkeen? Harmi ettei teillä reissu mennyt ihan täysin putkeen, mutta jospa seuraavalla kerralla paremmin sitten. Onneks huoltsikoita ja pysäkkejä näkyy tuolla tien päällä aika usein, niin ei tartte vauvan antaa karjua pitkiä aikoja. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mustaa keinonahkasta, ei kovin isoa, koska iso laukku mulla on jo ja pieni laukkuni sen sijaan huonossa hapessa :) Muukin väri käy, mutta mustaa olis helpoin yhdistellä eri värien kanssa. Yhden vaaleamman vihreän näin tossa yks päivä, oli nätti mutku ylitti hintarajan mitä olin aatellut.
      Oon tykänny olla kotona :)

      Poista