tiistai 12. marraskuuta 2013

Painavaa asiaa painosta

Voisin kirjoittaa ulkonäöstä, painosta ja pinnallisuudesta pidemmätkin jutut, mutta yritän nyt jotakuinkin pitäytyä siinä paino-aiheessa.

Mä olen totaalisen kyllästynyt joka tuutista tuleviin laihdutus&terveysjuttuihin. Jatkuvien dieetti, treenaus ja piilosokerien kauhistelu-juttujen sijaan haluaisin joskus lukea jutun vaikka hieman ylipainoisesta henkilöstä joka on tyytyväinen itseensä ja haukkuis kaiken maailman ulkonäön ympärillä pyörimisen aatteet. Henkilökohtaisesti mua ei tietenkään haittaa jos joku herää aamukuudelta treenaamaan "läskejään" pois lyhyiden yöunien jälkeen, tuijottelee kriittisesti peiliin päivittäin, eikä voi kylässä ottaa sitä yhtäkään emännän tekemää keksiä. Mä en vain näe siinä mitään järkeä. Mä olen ylpeästi sitä mitä olen, vaikka joku toinen varmasti näkis mussa itsekurittoman herkuttelijan ja karsean läskin.

Joskus mun omakin ajatusmaailma on ollut erilainen. Tää blogi ei ole kurkistanut koskaan kovin henkilökohtaisiin asioihin, mutta tuskin siinä mitään häviän jos kirjoitan että mullakin on joskus ollut ongelmaa syömisen ja laihduttamisen kanssa. Mutta painopähkäilyt tuntuukin naisilla olevan enemmän tyyppivika kuin poikkeus. Vuosia takaperin mua katsoi siis peilistä laihdutuksen tarpeessa oleva ihminen, vaikka painoa oli 20 kiloa vähemmän kuin nyt. 20 kiloa! Mun on kuitenkin hyvä olla nyt vaikka joku muu olis taatusti ihan paniikissa mun kropassa ja kiireesti hommaamassa salikorttia. Olen kuitenkin elämän aikana oppinut ettei kenenkään onni tule siitä mitä vaaka näyttää. Mä olin 20 kiloa sitten onneton, ja nyt onnellinen. Miksi siis käyttäisin aikaani kalorien kyttäykseen, ja katselisin ravintolassa kun muut syö herkullisia annoksia ja itselläni olisi edessä vain alkuruokasalaatti? Ei niin mitään järkeä.

Terveellistä elämäntapaa vastaan mulla ei ole mitään, kunhan sekään ei hyppää äärimmäisyyksiin. Haluan itsekin syödä terveellisesti ja monipuolisesti. Ja mua kauhistuttaa se miten harvoin olen joskus aikoinaan laittanut itse ruokaa ja turvautunut valmissafkoihin. En kuitenkaan ruoski itseäni siitä jos joskus haen ruuan grilliltä tai herkuttelen.

Äitejen ja odottajien mieltä tuntuu usein vaivaavan raskauskilot. Tiedän olevani onnekas koska painoni oli alkuraskaudessa laskusuunnassa nousun sijaan, ja raskauskilot lähti pois saman tien. Kuitenkin, kukaan tuskin kadehtisi mun nykyisiä kiloja joten ei tarvitse vetää hernettä nenään ja pitää mua laihana lesoilijana. Lapseni on vielä pieni eikä ymmärrä painojutuista onneksi mitään, mutta sitten kun hän on vanhempi niin haluan olla äiti joka hyväksyy itsensä. En äiti joka päivittelee kilojaan, tai murehtii odotusaikana raskausarpia ja tulevia kiloja. En halua kuitenkaan ketään leimata huonoksi äidiksi, mietin vaan että saattaa se jatkuva itsensä kritisointi lapsen kuullen vaikuttaa lapseenkin.

Mulla on elämässäni kaikki mitä tarvitsen, rakastava mies joka tykkää sellaisena kun olen, ihana vauva, ystäviä, ihana perhe ja kiva opiskelupaikka. Mitä muuta tarvitsen? 15 kiloa pois? Miten se mun elämääni muuttais mitenkään? Haluan nauttia elämästäni ilman jatkuvaa kalorien ja vaa'an kyttäämistä ja pakon omaista urheilua. Olen joskus tehnyt niinkin enkä tullut sen tyytyväisemmäksi. Nainen saa olla vartaloltaan nainen, ei tarvitse olla enää pikkutyttö.

Yrittäkää ihmiset hyväksyä itsenne!

4 kommenttia:

  1. Kaverini on kohta 30-vuotias ainoa lapsi, mutta hänen äitinsä saattaa vieläkin syyttää lihomisestaan raskautta... Kauheaa! Eiköhän kilot pitäisi vuosikymmenissä (!!!) saada pois tai sitten elää niiden kanssa. Äidin olisi todella tärkeää hyväksyä itsensä, että lapsikin oppii hyväksymään oman vartalonsa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyl luulis et tuos ajas olis jo mahdollista saaha kiloja poiski jos kerta haluaa niistä eroon päästä :D Mut ei oo kyllä kokemusta, et voisko ne jollekki jäädäkki. Mut olen sitä mieltä tosiaan ettei näillä asioilla niin suurta merkitystä ole.

      Poista
  2. Hei! Olen uusi blogisi lukija ja halusin kommentoida postaustasi :) Olet hyvin kirjoittanut aiheesta ja haluan tuoda uuden näkökulman ajatuksiisi.. en todellakaan halua arvostella! Olen totaali kyllästynyt ja surullinenkin laihdutusjuttuihin joka puolella niistä jauhetaan ja tyrkytetään oppaita yms. Ymmärrän että terveyden vuoksi monikin laihduttaa mutta on paljon joiden ei tarvitsisi he ovat upeita naisia muotoineen ja olenkin heille kateellinen suoraan sanottuna!! Itse todella kärsin alipainosta ja olen 15vuotta (koko ikäni) taistelut saadakseni kroppaani lisää painoa mutta turhaan ei edes neljä raskautta ole vaikuttanut asiaan :( Saan kuulla paljon arvostelua ja haukkuja kropastani, osa ei edes ajattele kun puhuuvat/kirjoittavat että langanlaihat ovat oksettavan näköisiä, naisella täytyy olla muotoja eikä näyttää pikku tytöltä, kyllä syömällä lihoo, lapsesi kärsii ku äiti näyttää tuolta,kannattaisko hakea apua nälkiintymiseen, lopeta se liikkuminen yms.! Olen hävennyt kroppaani vuosia en pysty edes menemään uimahalliin enkä rannalle lasteni kanssa ja kuljen pari nro:a liian isoissa vaatteissa! Ottaisin mielelläni vaikka sen 15kg ylipainoa kuin alipainon mutta ilmeisesti täytyy vaan hyväksyä itsensä ja toivoa että ihmiset hyväksyisivät myös minut naiseksi! Jokainen on yhtä arvokas kokoon katsomatta eikä painolla ole merkitystä onnellisuuteen :) Olen itse onnellinen muuten mutta tämä paino asia painaa itsetunnon yhä uudelleen alemmas ja juuri kun luulen jatkaneeni eteenpäin tulee taas joku jonka tarve on päästä pätemään mun painosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, kiitos paljon kommentistasi ja mukavaa että tänne on uusikin lukija eksynyt! :) Olen tavannut ennenkin laihoja ihmisiä, jotka eivät vain liho, ja haluaisivat olla muodokkaampia. Moni olisi vastaavasti varmasti taas heille kateellinen. Kai se menee aika usein niin, että ihmiset haluavat olla jotain muuta kuin ovat, suorahiuksinen haluaa kiharat hiukset ja kiharahiuksinen suorat hiukset ja niin edelleen. Olisihan se tosi hyvä, että osattais olla tyytyväisiä siihen mitä on eikä aina tavoiteltais jotain muuta. Tsemppiä sinulle! Oletko yrittänyt miettiä hoikkuuden hyviä puolia? :) Jokainen on tosiaan arvokas painoon katsomatta eikä paino tee ketään onnelliseksi!

      Poista